sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Falafel-bulgursalaatti

Falafelit sekä bulgur ja couscous eivät ehkä ole kovin perinteistä brittiläistä ruokaa, mutta yksi parhaista ruoista, joita Lontoossa sain oli Marks & Spenceriltä aivan loistavaa falafel-couscoussalaattia. Varsinaista reseptiähän en tietenkään mistään saanut, mutta kirjoitin ylös salaatin ainesluettelon rasian pohjasta. Nyt vihdoin sain aikaiseksi kokeiltua salaattia. Jätin pois muutamia aineksia, mutta ei salaatti ehkä niitä välttämättä kaivannutkaan. Mutta jos haluaa lisää aineksia, suosittelisin esimerkiksi mustia oliiveja.

Falafelit ovat kikherneistä tehtyjä kasvispullia. Jonain päivänä vielä teen falafelit alusta loppuun asti itse, tähän asti olen turvautunut valmiisiin tai lähes valmiisiin pulliin. Kaupasta saa jauheseosta, johon lisätään (muistaakseni vain) vesi, annetaan taikinan turvota ja sitten paistetaan pullat pannulla. Tällä kertaa en viitsinyt tehdä senkään vertaa, vaan ostin kaupasta pakastettuja falafeleja, jotka vain paistettiin uunissa. Falafelit ovat muuten mainiota pitaleivän täytettä!
Bulgur taas on kovin samanlaista kuin couscous, vähän isompirakenteista ja kypsyy pidempään. Ohjeissa muuten aina käsketään keittää couscous (tai bulgur), mutta en kyllä koskaan keitä niitä vaan kaadan vain kiehuvaa vettä päälle ja annan vetäytyä niin että kaikki vesi on imeytynyt.



Falafel-bulgursalaatti

1 ps (300 g, 20 kpl) pakastettuja falafeleja

3 dl bulguria tai couscousta
4 dl kiehuvaa vettä
1 sitruunan mehu
1 rkl balsamicoviinietikkaa
n. ½ kurkku
öljyä

100 g kirsikkatomaatteja
150 g kikherneitä
½ ruukkua tuoretta persiljaa
100 g fetaa
kevätsipulia

1 prk Bulgarian ruokajogurttia
½ ruukkua tuoretta persiljaa
1-1½ rkl kuivattua minttua
sitruunapippuria
suolaa

Paista falafelit pussin ohjeen mukaan.

Sekoita vesi, sitruunamehu ja balsamico keskenään. Koverra kurkusta siemenet ja sekoita ne nesteiden joukkoon. Kaada neste bulguriin ja anna vetäytyä. Kun bulgur on kypsää, kaada joukkoon loraus öljyä ja sekoita.

Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi tai neljään osaan. Paloittele kurkku. Revi persilja. Leikkaa feta kuutioiksi, jos se on vielä isona mönttinä. Sekoita bulgurin kanssa. Puolita falafelit ja lisää salaattiin.

Sekoita jogurttikastikkeen ainekset ja tarjoa salaatin kanssa.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Karibialainen kana

Kaikki tietävät millaista on kiinalainen ruoka ja jokainen osaa kääriä meksikolaisia tortilloja. Mutta millaista on karibialainen ruoka? Omat mielikuvani rajoittuvat seuraaviin kolmeen faktaan:
1) cajun-maustetta käytetään karibialaisessa ruoassa
2) lähellä on meri, josta saa kalan lisäksi hummereita ja rapuja
3) telkkarissa ja elokuvissa karibialaiset mummot keittelevät aina isossa kattilassa gumboa
Näillä tiedoilla vain ei pitkälle pötkitä. Siispä Ooppaheija-keittiön tutkivan kulinarismin osasto lähti internettiin tutkimusmatkalle ja toi tuliaisina muutaman ohjeen, joista yhtä tässä sovelletaan.



Karibialainen kana

Marinadi:
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
4 valkosipulinkynttä
3 tl sambal oelek-chilikastiketta tai 2 tuoretta chiliä
4 rkl öljyä
suolaa
½ dl appelsiinimehua
1 limetin mehu + sitruunamehua, yhteensä ½ dl

4 broilerin fileepihviä, 4-5 palaan leikattuna

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Itse surruutin ne tasaiseksi sauvasekoittimella, mutta lusikkakin varmaan riittää. Ennen kuin puristat mehun limetistä, raasta sen kuori, tarvitset sitä myöhemmin. Kaada marinadi kanapalojen päälle ja laita jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi.

Kastike:
3 rkl öljyä
vajaa 2 dl appelsiinimehua
1 limetin kuori raastettuna
1½ tl hunajaa
1½ tl soijakastiketta
25 g margariinia

Lämmitä uuni 175°C. Ruskista kanapalat nopeasti pannulla, siirrä pannu uuniin, missä kanat saavat kypsyä loppuun.

Sekoita öljy, mehu, limetin kuori, hunaja ja soijakastike keskenään kattilassa. Kiehauta ja anna porista pienellä lämmöllä viitisen minuuttia. Siirrä pois levyltä ja lisää margariini paloina. Sulata kastikkeeseen ja sekoita.

1 mango, pieninä kuutioina
1 avokado, pieninä kuutioina
persiljaa

Tarjoa kana riisin, kastikkeen sekä mango- ja avokadokuutioiden kanssa. Ripottele päälle persiljaa.


Etelän hetelmät, osa 2: mango


Mango on yksi ehdottomista lempihedelmistä! Tuore mango, mangosose, mangovispipuuro, mangomehu… Mmmm… Mangoista on vain yksi huono kokemus. Olimme tainneet ostaa Tansaniassa mangoa ensimmäisen kerran ja se meinasi jäädä viimeiseksi. N leikkasi mangon auki ja ihanassa keltaisessa hedelmälihassa kiemurteli kymmeniä pieniä matoja. YÖK! Sen jälkeen hieman aina epäilytti uuden mangon leikkaaminen, mutta onneksi matoja ei enää sittemmin löytynyt.


Mangossa on iso, litteä kivi keskellä. Hedelmä kannattaa leikata kolmeen osaan mahdollisimman läheltä kiveä. Kiven ympäriltä hedelmälihaa on hieman hankala leikata, sen saa parhaiten irti järsimällä. Puolikkaisiin taas leikataan veitsellä ristikko, ei kuitenkaan kuoreen saakka. Sitten käännetään puolikas kuperaksi ja eikun syömään!

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Lohikäärmehedelmä


Etelän hetelmät

Kun on asunut talossa, jonka takapihalla naapurin aitaa vasten kasvoi viinirypäleköynnös ja toisessa, jonka takapihan puussa roikkui pieni papaija (noin neljä-viisi kertaa sen kokoinen kuin Suomessa kaupoissa myytävät) ja kasvimaassa kasvoi ananaskirsikoita, Suomen hedelmävalikoimat tuntuvat monesti vähän surkeilta. Hedelmät eivät näytä kovin houkuttelevilta, ne ovat raakoja (poimittu liian aikaisin) ja aivan väärän kokoisia eli liian pieniä (poimittu liian aikaisin) ja lisäksi ne ovat kalliita! Täkäläisistä papaijoista tulee paha mieli jo pelkästään niitä katsomalla joten ostamaan en ole ryhtynyt, mutta muita hedelmiä kylläkin ostamme silloin tällöin.

Banaanikin on joskus ollut outo hedelmä Suomessa, sitäkin on joku varmasti yrittänyt kuoria perunankuorimaveitsellä. Ja mistäpä sitä tietää, miten jotain vieraan näköistä pitäisi syödä. Siksi tämä ”opas” kliseisesti sanottuna hedelmien ihmeelliseen maailmaan.

osa 1: pitahaya eli lohikäärmehedelmä


Tämän hedelmän nimistä ensimmäinen kuulostaa varsin eteläamerikkalaiselta ja jälkimmäinen taas kovin aasialaiselta. Se onkin ilmeisesti kotoisin alun perin Keski- ja Etelä-Amerikasta, mutta sieltä se on viety Kaakkois-Aasiaan, missä me olemme siihen tutustuneet, ja nimenomaan nimellä lohikäärmehedelmä.

Hedelmä voi olla hyvä laittaa pakastimeen pariksi tunniksi, että se kiinteytyy ja sitä on helpompi käsitellä. Hedelmälihan voi syödä joko lusikalla hedelmän puolikkaasta, kuten kiivin, tai leikata kuutioiksi.