Hesarissa oli taas erittäin mielenkiintoinen
kolumni, josta inspiroiduin hetioitis. Aina ei voi olla matkalla, vaikka miten haluaisi, mutta mikäs sen hauskempaa kuin värkkäillä ihan uudenlaisia ruokia vastapainoksi makaronilaatikolle. Siispä kolumnin innoittamana aloitimme kulinaarimatkamme maailman ympäri. Ensimmäiseksi matkakohteeksi arvottiin St. Lucia Karibianmereltä. Netistä löytyy yllättävän helposti reseptejä yllättävistäkin paikoista, joita voi sitten soveltaa itselle sopivaksi. Tämän kyllä huomasimme jo
edellisen kerran, kun lähdimme samankaltaiselle gourmetmatkalle, itse asiassa samalle suunnallekin kuin tällä kertaa. Tämänkertaisen tehtävän haasteena oli erottaa oikeasti saintlucialaiset reseptit Lucianpäivän pullan ohjeista. Seuraavat kohteet on jo valittu, mutta ne pidettäköön vielä salassa. Voit myös haastaa Ooppaheija-keittiön ja ehdottaa valitsemaasi/arpomaasi maata!
Ruokabanaaneihin, tai keittobanaaneihin, tutustuimme jo Tansaniassa. Luulimme ostaneemme tavallisia banaaneja – torilla kun oli myynnissä useaa eri banaanilajiketta, isoja ja pieniä – mutta haukatessa totuus paljastui. Banaani maistui kovalta ja puisevalta kuin aivan liian raaka banaani. Keksimme äkkiä uutta käyttöä niille ja keitimme banaaneista ja limeistä
curryn. Tansaniassa myös paistettuja banaaneja oli tarjolla lähes joka paikassa ja niistä pidimme kovasti. Tansaniasta palattuamme olisin mielelläni kokkaillut banaaneja omassa kotikeittiössä, mutta niitä on ollut tähän asti melko huonosti saatavilla. Nykyisin ruokabanaaneja saa paitsi lähimmästä etnisestä ruokakaupastamme, myös lähimmästä Citymarketista (kiitos työkaverille vinkistä).
Karibian kala400 g kalaa (pakasteseitä)
cajun-maustetta
suolaa
pippuria
öljyä
1 sipuli, ohuina viipaleina
4 tomaattia, pilkottuna
1-2 pientä vihreää chiliä, pieneksi pilkottuna
pala inkivääriä, raastettuna
3 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua timjamia
1 kalaliemikuutio
1 rkl tummaa soijakastiketta
1 rkl vaaleaa soijakastiketta
2 limetin mehu
1 punainen paprika, isohkoina paloina
1 rkl voita
2-3 dl vettä
1 rkl maizenaa
1 purjo, ohuina viipaleina
Hiero mausteet kalan pintaan, anna maustua vaikka parikin tuntia.
Kaada isoon pannuun reilusti öljyä, kuumenna ja paista kalat. Siirrä kalat syrjään, jätä öljy pannuun ja lisää sipuli, tomaatit, chilit, inkivääri, valkosipuli ja timjami. Anna kiehua hiljakseen niin että nestettä haihtuu ja sipulit pehmenevät. Lisää kalaliemikuutio, soijakastikkeet, limemehu, paprika ja voi pannuun. Sekoita vesi ja maizena keskenään ja suurusta kastike. Lisää purjo ja lopuksi kala.
Friteeratut ruokabanaanit4 ruokabanaania
2 kananmunaa
½ dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
2 rkl (ruskeaa) sokeria
suolaa
öljyä
Sekoita munat, maito, jauhot, sokeri ja suola tasaiseksi taikinaksi. Kuori banaanit – kuoret voivat olla tiukassa, tarvitset todennäköisesti veitsen – ja pilko reilun sentin viipaleiksi.
Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Dippaa banaaninpalat taikinassa ja uppopaista öljyssä.