Ooppaheija on retkiltä tuttua muonaa, joka koostuu makaronista, jauhelihasta ja herne-maissi-paprikasta. Tähän blogiin olen kerännyt kotioloissa testattuja ja hyväksi todettuja ruokaohjeita. Kokkauskaverina minulla on N ja periaatteena, ettei huonoa ruokaa kannata tehdä!
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Pilaus on ihanaa!
pilaus (subst.) 1. ruoka, joka koostuu pääasiassa riisistä sekä esimerkiksi lihasta, kasviksista tai katkaravuista ja johon käytetään kokonaisia mausteita, kuten kanelitankoja, neilikkaa ja kardemumman kotia. Tunnetaan yleisemmin nimillä pilau, pilahvi tai pulau. 2. kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa keskivartalon lihaksia ja hallintaa, ja jossa harjoituksia tehostetaan lateraalisella hengityksellä. Tunnetaan yleisemmin nimellä pilates.
Koska tämä on ruokablogi, lienee ilmeistä, että tässä kirjoituksessa perehdymme järjestyksessä pilaukseen ensimmäisen määritelmän mukaan.
Kaikki kansat, jotka riisiä ovat kasvattaneet, ovat näköjään osanneet tehdä siitä oman ”pilauksensa”, siis ruoan, johon pyttipannumeiningillä voidaan heittää melkein mitä tahansa ja lisätä omalle kansalle sopivat mausteet perään ja voilà, ruoka on valmis. Italialaisilla on risotto, espanjalaisilla paella, indonesialaisilla nasi goreng, kreoleilla jambalaya, Persiasta länteen, aina Afrikan itärannikolle asti on levinnyt pilau, pilahvi tai pulau.
Tämä sansibarilainen pilaus on kovin kookoksisinen, mutta juuri sepä erottaakin sen muista! Kookosmaidon määrää voi itse säätää juuri niin paljon kuin haluaa, sopiva määrä vaihtelee todennäköisesti 1 ja 5 dl välillä!
Kanapilaus
3-4 dl basmatiriisiä
öljyä
2 sipulia, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
1 iso kanelitanko tai useampia palasia
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl jeeran siemeniä (tai jauhettua jeeraa)
4 kardemumman kotaa (laitoin kaksi mustaa ja kaksi vihreää), leikkaa keskeltä auki, ei kuitenkaan kahdeksi palaksi
½ tl kokonaisia neilikoita
2 tl garam masalaa
500-600 g maustamattomia kanapaloja
1-5 dl kookosmaitoa (tällä kertaa laitoimme 5 dl)
n. ½ l kanalientä (liemen määrä riippuu tietenkin kookosmaidon määrästä)
rusinoita
100 g cashew-pähkinöitä
Laita riisit likoamaan veteen.
Kuullota isossa kattilassa tai wok-pannussa öljyssä sipulia ja valkosipulia. Lisää mausteet. Pyörittele pannulla sipuleita ja mausteita muutama minuutti. Lisää kanapalat ja kypsennä pari minuuttia. Lisää kookosmaito (voit myös laittaa tässä vaiheessa vain vähän kookosmaitoa ja lisätä sitä myöhemmin lisää). Keittele hiljalleen hetkinen.
Kaada pois riisienliotusvesi. Lisää riisit pannuun. Lisää lientä tarpeen mukaan, riisit saavat keittyä kypsiksi asti ja kaikki neste saa imeytyä ruokaan. Lisää myös rusinat ja cashew-pähkinät. Muista varoa kokonaisia mausteita syödessäsi!
keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008
Sitruunainen kasvisrisotto
Riisiin kannattaa ehdottomasti panostaa, sekä sen laatuun (risottoon tarvitaan risottoriisiä) että sen keittämiseen (ei liian kovalla höngyllä liian nopeasti).
Sitruunainen kasvisrisotto
oliiviöljyä
390/230 g tlk herkkusieniä
1 rkl balsamicoviinietikkaa
oliiviöljyä
1 purjo, valkoinen osa pilkottuna
1 porkkana, pieninä kuutioina
2 valkosipulinkynttä, murskattuna
3 dl risottoriisiä
3 rkl sitruunamehua
1 l kasvislientä
1 pieni kesäkurpitsa, pieninä kuutioina
kuivattua basilikaa
kuivattua oreganoa
kuivattua persiljaa
mustapippuri
150 g pakasteherneitä
1 dl raastettua parmesaania
100 g mascarponea
Paista herkkusieniä oliiviöljyssä. Sekoita balsamico sienten joukkoon. Ota pois kattilasta ja siirrä syrjään.
Lisää tarvittaessa öljyä kattilaan. Lisää purjo, porkkanakuutiot sekä valkosipuli. Paista, kunnes purjo ja porkkanat ovat kypsyneet hiukan.
Lisää riisi kattilaan. Paista hetken aikaa, niin että riisi kuullottuu. Lisää puolet sitruunamehusta. Lisää kasvislientä pienissä erissä ja anna riisin kiehua hiljalleen. Kun et kiirehdi riisin kanssa, siitä tulee varmasti tasaisen kypsää (eikä käy niin, että riisinjyvät ovat päältä kypsää höttöä ja sisältä raakoja ja kovia). Nesteen määräkin on aina noin-määrä, joten kun et kaada kaikkea lientä kattilaan kerralla, pystyt kontrolloimaan sitä, koska neste riittää ja riisi on kypsää. Ennen kuin lisäät viimeisen erän nestettä, sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot ja herneet.
Kun riisi on kypsää, mausta se yrteillä ja lopulla sitruunamehulla. Lisää myös sienet sekä parmesaani ja mascarpone.
tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
Meksikolainen papuriisi
Tämä on helppo, vaivaton, melko nopea, mutta ennen kaikkea maukas arkiruoka. Pavut voi halutessaan korvata jollakin sopivaksi katsotulla lihalla, tai miksei voisi laittaa sekä papuja että lihaa. Siinä mielessä tämä poikkeaa stereotyyppisestä meksikolaisesta ruoasta, että tähän ei laiteta ollenkaan chiliä, eikä se siis ole ollenkaan tulinen.
Meksikolainen papuriisi
2 rkl öljyä
1-2 (puna)sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 dl pitkäjyväistä riisiä
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl paprikajauhetta
2-3 kypsää tomaattia
2 pientä porkkanaa
5 dl kanalientä
1 tlk kidneypapuja
100 g herneitä
1 rkl kuivattua korianteria
Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli ja valkosipuli. Lisää hetken päästä riisi ja paista koko ajan sekoittaen, kunnes sipulit ovat pehmenneet jonkin verran. Lisää jeera ja paprikajauhe ja sekoita. Lisää kattilaan pieneksi pilkotut tomaatit ja porkkanat sekä kanaliemi. Vähennä lämpöä ja anna kiehua kannen alla n. 10 minuuttia. Lisää pavut ja anna kiehua vielä n. 5 minuuttia, tai kunnes riisi on kypsää. Lisää herneet hieman ennen kypsennysajan päättymistä. Mausta lopuksi korianterilla.