Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Herkkuaamiainen

Aamiaiset ovat ihania. Kuka jättää syömättä aamulla, eihän siitä tule kuin vihaiseksi! Yleensä aamiaisista ei vain ole aikaa nauttia. Työaamuna aamiainen on kiireessä huitaistu lautasellinen mikropuuroa tai kulhollinen mysliä. Hesaristakaan ei aamupalalla ehdi lukea kuin A-osan.
Hotelliaamiaiset taas ovat aamiaisten eliittiä. Aina silloin tällöin haaveilen Tampereen kylpylän aamiaisen tuorepuurosta marjojen ja jogurtin kanssa… Joka paikassa aamiaisen olennaisuutta vain ei ole ymmärretty. Esimerkiksi etsiessämme hotellia New Yorkista vain noin yhdessä hotellissa viidestätoista oli tarjolla aamiainen. Huonepalvelu toki pelasi kaikissa hotelleissa 24/7. Oman hotellimme aamiaishuoneessa oli peräti 12 paikkaa, tarjolla oli paahtoleipää, ah niin ihania bageleita schmearin kanssa, jättimäisiä muffinseja sekä omenoita ja appelsiineja. Itse asiassa siis melko vaatimatonta verrattuna suomalaisten hotellien aamiasivalikoimaan joka on samaa luokkaa ruotsinlaivojen aamiaisbuffetpöytien kanssa.
Myöskään Ranskassa aamiainen ei automaattisesti kuulunut huoneen hintaan, mutta sitä oli tarjolla jokaisessa hotellissa jossa yövyimme, 5,50-11 euron lisähintaan. Englantilaiset sen sijaan ovat jo pistäneet vähän överiksi English breakfastinsa. Aamiaisen tarkoitushan on se, että sen jälkeen jaksaa koko aamupäivän lounaaseen asti, ei se, että tuhdin muna-pekoni-papupläjäyksen jälkeen täytyy mennä takaisin sänkyyn sulattelemaan kaikkea sitä rasvaa ja proteiinia ja mittailemaan verenpaine- ja kolesteroliarvoja.

Välillä on siis hauska panostaa ihan tavallisenakin viikonloppuna ja taikoa vähän erilainen aamiainen. Tässäkin tapauksessa siitä vain tuli loppujen lopuksi brunssi, kokki kun on illan torkku aamun torkku… Lisää vielä pikkupullo kuohuviiniä niin aamiaisestasi tulee oikein fiini!


- hedelmäsalaatti + maustamaton jogurtti
- köyhät ritarit + hilloja
- verigreippi + sokeria
- tuoremehu
- tee, maitokahvi

Hedelmäsalaatti
esim.
3 aprikoosia
2 persikkaa
vesimelonia
hunajaa
appelsiinimehua
minttua
(limettimehua)

Pilko hedelmät kuutioiksi. Sekoita hunajasta, appelsiinimehusta ja mintusta kastike. Sekoita kastike ja hedelmät ja anna maustua jonkin aikaa. Tarjoa maustamattoman jogurtin kanssa.

Köyhät ritarit
ranskanleipäviipaleita
kananmunaa
maitoa
margariinia
sokeria, kanelia, vaniljasokeria, ripaus muskottipähkinää

Kostuta leipäviipaleet munamaidossa, paista rasvassa pannulla. Kieritä vastapaistetut leipäviipaleet sokerimausteseoksessa. Tarjoa lämpimänä.
Jätin puolet leivistä ilman sokerimausteseosta ja levitimme niille hilloa.

Aamukahviinkin saa uutta makua kun ripauttaa suodatinpussiin kahvinporojen sekaan vähän mausteita, esim. kanelia ja kardemummaa.

lauantaina, toukokuuta 23, 2009

Aamiainen Tiffanyllä … eikun parvekkeella

Toukokuu helli meitä auringolla ja lämmöllä, koivujen lehdillä ja lintujen liverryksellä – aina siihen asti kun koitti eräs lauantaiaamu, jolle olin suunnitellut N:n syntymäpäiväaamiaista omalla parvekkeella. Aamulla heräsimme vesisateen ropinaan. Harkitsin jo suunnitelma B:tä, mutta sitten päätin, ettei meitä niin vain lannistettaisi. Parveke on lasitettu ja kaiken lisäksi siellä on infralämmitin, jota emme ole edes kokeilleet koko puolentoista vuoden aikana. Siispä villasukat ja töppöset jalkaan, lämmittimen johto seinään ja kattamaan pöytää! Olin jo edellisenä päivänä tehnyt valmistelut, joten enää ei tarvinnut kuin keittää teevettä, pilkkoa vihanneksia ja kantaa kaikki tarpeellinen (myös leivänpaahdin) parvekkeelle.

Aamiaisen punaisena lankana oli herkut talven ja kevään matkoiltamme. Tukholman-risteilyyn kuuluu oleellisesti kokosbollar kahvilassa, nyt kun jopa niiden nimikin on tiedossa. Aiemmin kutsuimme niitä nimellä ”en-av-de-där”. Sinänsä kokosbollar eivät ole mitenkään uusia ja erikoisia, niitä tehtiin ja syötiin jo 80-luvulla Milla Magian kookostaikakuulien nimellä. Tällä kertaa kuitenkin mukailin ja sovelsin ruotsalaisia ohjeita. New Yorkissa taas aamiaiseen kuului ehdottomasti bagelit ja ”schmear”, Philadelphia-tuorejuusto.


Herkkuaamiainen

bageleita + ”schmearia” + kurkkua ja tomaattia
maustamatonta jogurttia + mustaherukoita
meloniviipaleita
kokosbollar
tuoremehua
teetä

Bagelit
Bageleiden salaisuus on siinä, että ne keitetään sokeriliemessä ennen paistamista. Näin niistä tulee sopivan sitkeitä. Tein sokerilientä kolme litraa, mutta vähempikin olisi riittänyt.

2½ dl vettä
1 rkl suolaa
1 rkl hunajaa
8 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
20 g margariinia

3½ dl sokeria
3 l vettä

Lämmitä vesi tarpeeksi lämpimäksi. Lisää suola ja hunaja. Sekoita jauhot ja hiiva ja sekoita nesteeseen. Lisää rasva ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Kohota kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 9 osaan. Pyörittele pulliksi, tee keskelle reikä ja venytä reikä riittävän suureksi. Kohota uudelleen.

Sulata sokeri kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Keitä bageleita noin minuutin ajan molemmilta puolilta. Siirrä pellille. Paista 200°C 15 min.

Halkaise, paahda ja levitä päälle tuorejuustoa!

Kokosbollar
150 g margariinia
1 dl muscovadosokeria
1 dl valkoista sokeria
7½ dl kaurahiutaleita
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
50 g kookosrasvaa sulatettuna
½ dl vettä
vaniljasokeria
n. 100 g tummaa leivontasuklaata
kookoshiutaleita

Sekoita rasva ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Lisää kookosrasva, vesi ja mausteet. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Sulata suklaa, kaada kookoshiutaleita lautaselle. Pyörittele massasta palloja, sivele suklaasulalla ja dippaa kookoshiutaleissa. Laita jääkaappiin jähmettymään.