Vihdoinkin olen kokeillut falafelien tekemistä itse, kuten aiemmin jo lupailin. Itse käytimme kuivattuja kikherneitä (toiselta nimeltään kahviherneitä), mutta ehkä jatkossa suosin kuitenkin säilöttyjä. Vaikka kuivattuja herneitä liottaakin yön yli, ne jäävät silti hieman kuiviksi ja koviksi, joten kun niitä rupeaa muusaamaan sauvasekoittimella, tuloksena saa siivota herneen muruja ympäri keittiötä.
Falafelit sopisivat muuten loistavasti vappuruoaksi! Perinteisestihän niitä on käytetty pitaleivän täytteenä, mutta ne sopivat mainiosti salaattiinkin tai sitten riisin tai linssilisäkkeen kanssa. Pullat ovat itsessään vähän kuivia, joten niille kannattaa tehdä kermaviili- tai jogurttikastike.
Falafelit
400 g kuivattuja kikherneitä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 rkl kuivattua persiljaa
1-2 rkl kuivattua korianteri-yrttisekoitusta
2 tl jeeraa
1 rkl vettä
½ tl leivinjauhetta
öljyä
Liota kikherneitä runsaassa vedessä yön yli. Huuhtele. Muusaa sauvasekoittimella tahnaksi.
Murskaa sauvasekoittimella sipuli ja valkosipuli. Sekoita joukkoon mausteet sekä vesi ja leivinjauhe.
Yhdistä kikhernetahna ja sipulitahna ja anna vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
Muotoile taikinasta lihapullan kokoisia palloja. Friteeraa öljyssä.

Kermaviilikastike
1 prk kermaviiliä
minttua
suolaa
sitruunapippuria
cayennepippuria
Sekoita mausteet kermaviiliin ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
Linssit
1¾ dl vihreitä linssejä
1 sipuli
½ tl jeeraa
½ tl kanelia
4 neilikkaa
2½ dl appelsiinimehua
1¾ dl vettä
Liota linssejä runsaassa vedessä yön yli. Huuhtele.
Sekoita ainekset kattilassa. Kiehauta. Anna kiehua pienellä teholla puolisen tuntia niin että linssit pehmenevät ja suurin osa nesteestä haihtuu.



