- kanasatayvartaat
- perunasambal eli indonesialainen perunasalaatti
- kurkku-ananassalaatti
Ooppaheija on retkiltä tuttua muonaa, joka koostuu makaronista, jauhelihasta ja herne-maissi-paprikasta. Tähän blogiin olen kerännyt kotioloissa testattuja ja hyväksi todettuja ruokaohjeita. Kokkauskaverina minulla on N ja periaatteena, ettei huonoa ruokaa kannata tehdä!
perjantaina, huhtikuuta 27, 2012
Indonesialainen ateria
lauantaina, joulukuuta 03, 2011
Kanabataattikookoscurry
Bataattia on myynnissä kahta eri lajiketta; isompaa oranssimaltoista ja pienempää punertavaa. Tällä kertaa ostin jälkimmäistä, mutta oikeastaan vain siitä syystä, että toiset ovat niin kovin suuria.Kanabataattikookoscurry
450 g bataattia
öljyä
2 rkl currytahnaa
500 g broilerin fileeviipaleita
5 rkl punaisia linssejä
3 dl kanalientä
400 g kookosmaitoa
suolaa
1 tl curryjauhetta
1 dl herneitä
Kuori bataatti ja pilko kuutioiksi.
Kuumenna öljy isossa kattilassa ja paista currytahnaa hetken ajan. Lisää broiskut ja pyörittele niin että tahnaa tarttuu kaikkiin kanapaloihin. Laita joukkoon myös bataatit ja linssit. Sekoita hyvin. Lisää kanaliemi ja kookosmaito ja kiehauta. Anna porista hiljalleen vartin verran.
Maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja curryjauheella. Laita lopuksi kattilaan herneet ja hauduta vielä muutama minuutti.
Tarjoa esim. basmatiriisin tai intialaisen leivän kanssa.
sunnuntaina, elokuuta 21, 2011
Korean kana
Korean kana
n. 400 g broilerin fileviipaleita
4 rkl soijakastiketta/erilaisia soijakastikkeita
2 rkl sokeria
2 kesäsipulin vartta ohueksi pilkottuna
muutama valkosipulinkynsi
pala inkivääriä raastettuna
1 rkl seesaminsiemeniä
suolaa ja pippuria
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl sherryä
öljyä
50 g siitakesieniä, viipaloituna
1 punainen paprika, pilkottuna
1 keltainen paprika, pilkottuna
Sekoita soijakastikkeet, sokeri, sipulinvarret, valkosipuli, inkivääri, seesaminsiemenet, suola, pippuri, seesamiöljy ja sherry keskenään. Kaada seos kananpalojen päälle ja anna marinoitua vähän aikaa.
Kuumenna öljy pannussa ja kypsennä kana. Lisää sienet ja paprikat ja paistaa hetken ajan.
Keitä lisäkkeeksi (jasmiini-)riisiä ja paista todella kuumassa öljyssä kiinankaalinlehtiä, mausta soijakastikkeella.
lauantaina, toukokuuta 07, 2011
Pääsiäinen
Täytetyt broilerin rintafileet
3 broilerin rintafilettä
suolaa
mustapippuria
pinaattia
aurinkokuivattuja tomaatteja
mozzarellaa ja/tai gorgonzolaa
Kiehauta pinaatit, valuta. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla. Leikkaa rintafileen paksumpaan kylkeen viilto, avaa kuin kirja ja laita väliin pinaattia, aurinkokuivattua tomaattia ja juustoa. Kääri folioon ja paista uunissa 200 C° puolisen tuntia. Leikkaa viipaleiksi.

Ota broilereista irronnut neste talteen ja kiehauta kastikkeeksi, suurusta maizenalla.
Juuresjuustogratiini
250 g maa-artisokkaa
500 g puikulaperunoita
suolaa
loraus kermaa
maitoa
voita
juustoraastetta
Keitä maa-artisokat ja perunat kypsiksi. Soseuta. Lisää sopivasti suolaa, kermaa, maitoa ja voita. Annostele vuokiin ja ripottele päälle juustoraastetta. Gratinoi 200 C° noin 10 min.

Kulitsa
3 dl maitoa
3 kananmunaa
½ dl sokeria
suolaa
hyppysellinen sahramia
2 tl kardemummaa
1 dl korinttirusinoita
½ dl mantelirouhetta
½ ps kuivahiivaa
n. 8-9 dl jauhoja
50 g leivinmargariinia
Lämmitä maito. Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Sekoita lämpimään maitoon. Lisää myös mausteet. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja alusta taikinaksi. Lisää rasva loppuvaiheessa. Leivo limpuksi, pitkoksi tai kranssiksi ja paista 200 C° n. 20 min. Mussuta pashan kanssa.

sunnuntaina, elokuuta 15, 2010
Japanilaista, HAI!
No. Kyllä ja ei.
On kyllä totta, että ystäviä kutsutaan useasti syömään eikä vain iltapäiväkahville, mutta ei siitä kyllä kukaan tuttuni paineita ota, niitähän tunnetusti meidän ikäluokallemme syydetään joka suunnasta. Siis oikeesti, mikä olisikaan parempaa laatuaikaa kuin muutaman tunnin puuhastelu keittiössä ja sen jälkeen muutaman tunnin syöpöttely?
Voitte siis jäädä arvailemaan, mitä ohjelmassamme on lauantaina ollut. Aikaahan tällaisen tekeminen vie, mutta mitäs sitä muuta tekisi? Notkuisi ostarilla? Melkein kaikkia aineksia saa Prismasta, tosin halvemmalla voi päästä aasialaisessa ruokakaupassa. Jälkiruoan macha-jauhetta emme ole nähneet Suomessa (emme tosin ole varsinaisesti etsineetkään) vaan se on tuotu Japanista. Sake luonnollisestikin täytyy ostaa Alkosta.
Sushi ja sashimi
n. 250 g sushiriisiä
vettä
suolaa
sokeria
mirin-riisiviiniä
n. 300 g (raakaa!) lohta
n. 200 g tonnikalaa
n. 150-200 g ruijanpallasta
nori-merilevälevyjä
kurkkua, kuorittuna ja ohuina pitkittäisviipaleina
säilöttyjä sushi-inkiväärisiivuja
tarjoiluun soijakastiketta ja wasabia
Keitä ja mausta sushiriisi paketin ohjeen mukaan. Anna jäähtyä vähän, älä päästä kylmenemään.
Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi.
Nigirisushi
Muotoile riisistä kostutetuilla käsillä n. 5 cm pitkiä, 2-3 cm leveitä ja reilun sentin paksuisia mönttejä. Painele päälle kalapala.

Levysushi
Levitä kahden norilevyn päälle tasainen ohut kerros riisiä. Levitä toisen nori-riisilevyn päälle kalapaloja, kurkkua ja inkivääriä. Nosta päälle toinen noririisilevy niin että riisipuoli on muita täytteitä vasten. Painele puolia vastakkain, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään painon alle. Leikkaa neliön muotoisiksi paloiksi.

Sashimi
Asettele kalapalat kauniisti esille.

Sekoita nokare wasabia soijakastikkeeseen (ensin vähemmän, maistele, jos kärsit niin voit lisätä). Dippaa sushi- ja sashimipaloja kastikkeessa.
Yakitori-vartaat
kastike, puolikkaalla annoksellakin varmaan pärjäisi
6 rkl sakea
1¾ dl vaaleaa soijakastiketta
6 rkl mirin-riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
Sekoita aineet kattilassa ja kuumenna (älä keitä) niin että sokeri liukenee. Anna jäähtyä.
Kanavartaat
marinoimattomia kanan rintafileitä
suolaa
valkopippuria
Leikkaa rintafileet pienemmiksi paloiksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja töki vartaisiin. Sivele yakitori-kastikkeella. Paista grillissä
Katkarapuvartaat
jättikatkarapuja (pakasteesta)
limettimehua
Sulata, huuhtele ja kuivaa katkaravut. Töki vartaisiin, sivele yakitori-kastiketta ja grillaa. Purista kypsien vartaiden päälle limettimehua.
Kasvisvartaat
kesäkurpitsaa
paprikaa
herkkusieniä
kirsikkatomaatteja
Leikkaa kasvikset (paitsi tomaatit) sopivankokoisiksi paloiksi. Töki vartaisiin, sivele yakitori-kastiketta ja grillaa.

Lämmin vihannessalaatti
3 rkl öljyä
2 punasipulia puolikuun muotoisina viipaleina
1 parsakaalin kukinnot
½ kesäkurpitsa puolikuun muotoisina viipaleina
150 g sokeriherneitä
2 isoa valkosipulinkynttä
2 pientä punaista chiliä viipaloituna
n. 100 g pavunituja
pari kourallista pakastettuja vihreitä papuja
2 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl vaaleaa soijakastiketta
1 halkaistu limetti
Kuumenna wokkia, lisää öljy. Paista sipulia, parsakaalia ja kesäkurpitsaa, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Lisää sokeriherneet, valkosipuli, chili ja pavunversot ja paista vielä muutama minuutti. Lisää sokeri, suola ja soija ja sekoita. Purista päälle limettimehua.
Vihreä tee- crème brulée
4½ dl vispikermaa
1½ tl vaniljasokeria
4 keltuaista
n. 1 dl sokeria
2 rkl macha (vihreä tee) -jauhetta (voi jättää pois, jolloin tuloksena on tavallinen crème brulée)
ruskeaa sokeria
jääpaloja
Kuumenna kermaa ja vaniljasokeria isossa paksupohjaisessa kattilassa melkein kiehuvaksi. Ota pois liedeltä.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kerma ja kaada seos kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä ja sekoita koko ajan, kunnes seos sakenee ja muuttuu kellertäväksi. Sekoita joukkoon macha-jauhe.
Kaada seos 6 uuninkestävään annosvuokaan, myös kahvikupit käyvät mainiosti. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi vetäytymään.
Kuumenna uunin grillivastus täysille. Ripottele vuokien pinnalle ruskeaa sokeria. Laita korkealaitaiselle pellille jääpaloja ja asettele annosvuoat myös pellille. Laita pelti uunin ylimmälle tasolle ja anna sokerin karamellisoitua eli muodostaa kova kuori pinnalle. Jääpalojen tarkoituksena on pitää vuoat edes vähän kylmempänä, ettei seos kiehuisi. Jos on aikaa, voit jäähdyttää vuoat vielä jääkaapissa tai sitten tarjota jälkiruoan kuumana.
tiistaina, toukokuuta 11, 2010
Hedelmäinen broileripastasalaatti
- noin yksi viikonloppuna paistettu ja paloiksi nypitty broilerin koipireisi
- puoli pussia pastaa
- yksi purkki ruokajogurttia
- sekä runsaasti sellaisia peruselintarvikkeita kuten tomaatteja ja dijon-sinappia, joita ei lasketa kun mietitään onko jääkaapissa mitään syötävää
No, siispä kaikki sekaisin ja voilà, siinäpä hyvä ja ruokaisa salaatti!
Dijon-sinappi on muuten oikein hyvää juurikin esimerkiksi salaatinkastikkeissa, grillimakkaran päälle se voisi olla vähän turhan tujua…

Hedelmäinen broileripastasalaatti
n. 200 g pastaa (esim. penneä)
½ dl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoviinietikkaa
3 rkl appelsiinimehua
2 tl hunajaa
1½ tl dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
mustapippuria
Keitä pasta.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Valuta pastat ja sekoita salaattikulhossa kastikkeen kanssa. Laita jääkaappiin maustumaan. Mitä pidempään maustuu, sen paremmin maut tarttuvat.
1 prk Bulgarian ruokajogurttia
1 tl currya
1 tl dijon-sinappia
1 rkl säilykemandariinien lientä
sitruunapippuria
suolaa
Sekoita jogurttikastike maustumaan.
uunissa paistettua broileria
2 tomaattia
pala kurkkua
½ ruukkua salaattia
1 tlk säilykemandariineja
1 omena
Pilko ja sekoita salaattiainekset kulhossa pastan kanssa. Jogurttikastikkeen voi sekoittaa joukkoon tai tarjota erikseen.
torstaina, huhtikuuta 29, 2010
Välimeren mureke
Uunijuurekset ovat ihan paras lisäke vaikka mille. Perunaa, porkkanaa, bataattia, lanttua… Juurekset reiluiksi kuutioiksi, päälle öljyä, suolaa ja muita mausteita (esim. paprikaa, cayennepippuria, yrttejä, fiiliksen mukaan). Juurekset uuniin 200-225°C, kypsymisaika riippuu juureskuutioiden koosta.
Välimeren mureke
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
loraus (purkin pohja) kermaa
1 dl korppujauhoja
400 g (broilerin) jauhelihaa
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
200 g pehmeää fetaa, pieneksi pilkottuna tai murennettuna
1-1½ dl viipaloituja oliiveja
1-1½ dl viipaloituja aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa, silputtuna
Sekoita kananmuna, kermaviili, kerma ja korppujauhot keskenään. Anna turvota jonkin aikaa.
Lisää jauheliha ja mausteet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä taikina leivinpaperille tasaiseksi levyksi. Levitä levylle feta, oliivit, tomaatit ja basilika. Jätä kauimmaisesta reunasta kaistale ilman täytteitä. Kääri paperin avulla tiukaksi rullaksi, kuten kääretorttu. Paista 200°C puolisen tuntia. Tarjoa uunijuuresten kanssa.
tiistaina, tammikuuta 05, 2010
Munatonta joulua
Tänä vuonna emännöimme ja isännöimme ensimmäistä kertaa joulua. Haasteellisinta ei suinkaan ollut itse ruoanlaitto vaan määrien arviointi. Kuinka paljon porkkanalaatikkoa, rosollia ja kakkua kuusi ihmistä syö jouluna? Tavoillemme uskollisina teimme runsaat annokset kaikkea. Voisimmekin järjestää heinäkuussa uuden jouluaterian. Näin nimittäin tehdään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, missä joulu ajoittuu keskikesään eikä ihmisten tee mieli hellesäällä syödä kaikkia perinteisiä englantilaisia jouluruokia. Perinteistä halutaan kuitenkin pitää kiinni, joten ratkaisuksi on keksitty mid-winter Christmas dinner eli keskitalven jouluateria, joita järjestetään eteläisen pallonpuoliskon talvella, heinäkuussa.Mielenkiintoista oli myöskin omien jouluperinteiden miettiminen, keksiminen ja hahmottaminen. Huomioon piti myös ottaa lukuisat ruokarajoitukset, omat sekä vieraiden, joten siksi ruokien oli oltava laktoosittomia, punalihattomia sekä munattomia. Sitä paitsi, munat kuuluvatkin pääsiäiseen, joten niitä ilman pärjättiin varsin hyvin.
Bataattilaatikko
reilu kilo bataattia
2 dl ruokakermaa
n. ½ dl (ehkä, en taas mitannut) korppujauhoja
suolaa
mausteita: siirappia, kanelia ja cayennepippuria tai currya ja chiliä, maun mukaan
Pilko bataatit ja keitä pehmeäksi. Kaada keitinvesi toiseen astiaan, älä heitä pois. Soseuta bataatti. Lisää kerma ja keitinlientä niin että sose on löysän perunasoseen paksuista. Lisää korppujauhot. Mausta. Bataatti itsessään on melko makeaa, joten kannattaa ehkä maistaa sosetta ennen siirapin lisäämistä!
Kaada seos uunivuokaan ja ripottele päälle korppujauhoja. Paista 175-200°C (reilu) tunti.
(Annoksesta tuli 2x0,85l foliovuoallista.)
Porkkanalaatikko
1 kg porkkanoita
2 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
½ dl siirappia
suolaa
valkopippuria
(muskottipähkinää)
Pilko porkkanat ja keitä pehmeäksi. Keitä riisi kypsäksi porkkanoiden keitinvedessä. Soseuta porkkanat. Lisää kerma, siirappi ja mausteet sekä kypsät riisit.
Kaada seos uunivuokaan ja ripottele päälle korppujauhoja. Paista 175-200°C (reilu) tunti.
(Annoksesta tuli 2x0,85l foliovuoallista.)
Joulukalkkuna
kalkkunan rintafilee (n. 1 kg)
70 g kuivattuja karpaloita
1 dl pähkinöitä (ehkä hassel?)
kourallinen murennettua vaaleaa leipää
pari rkl kermaa
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
Sekoita täytteen ainekset sauvasekoittimella tahnaksi.
Leikkaa filee paksummasta reunasta päin niin, että saat fileen avattua kuin kirjan. Levitä täyte päälle ja kääri filee tiukalle rullalle, sido narulla kiinni (liotettu paperinaru sopii tähän tehtävään :) ).
Ruskista filee pannulla ja siirrä sitten uunivuokaan. Kypsennä 175°C reilu tunti, niin että paistomittari näyttää 75°C.
2 dl kanalientä/vuoan huuhtelulientä, jos paistista on irronnut nestettä
1 dl punaviiniä
1 dl kermaa
2 tl karpalohyytelöä
pari tl maizenaa + vesitilkka suurustukseen
Kuumenna neste ja hyytelö. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Pilaus on ihanaa!
pilaus (subst.) 1. ruoka, joka koostuu pääasiassa riisistä sekä esimerkiksi lihasta, kasviksista tai katkaravuista ja johon käytetään kokonaisia mausteita, kuten kanelitankoja, neilikkaa ja kardemumman kotia. Tunnetaan yleisemmin nimillä pilau, pilahvi tai pulau. 2. kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa keskivartalon lihaksia ja hallintaa, ja jossa harjoituksia tehostetaan lateraalisella hengityksellä. Tunnetaan yleisemmin nimellä pilates.
Koska tämä on ruokablogi, lienee ilmeistä, että tässä kirjoituksessa perehdymme järjestyksessä pilaukseen ensimmäisen määritelmän mukaan.
Kaikki kansat, jotka riisiä ovat kasvattaneet, ovat näköjään osanneet tehdä siitä oman ”pilauksensa”, siis ruoan, johon pyttipannumeiningillä voidaan heittää melkein mitä tahansa ja lisätä omalle kansalle sopivat mausteet perään ja voilà, ruoka on valmis. Italialaisilla on risotto, espanjalaisilla paella, indonesialaisilla nasi goreng, kreoleilla jambalaya, Persiasta länteen, aina Afrikan itärannikolle asti on levinnyt pilau, pilahvi tai pulau.
Tämä sansibarilainen pilaus on kovin kookoksisinen, mutta juuri sepä erottaakin sen muista! Kookosmaidon määrää voi itse säätää juuri niin paljon kuin haluaa, sopiva määrä vaihtelee todennäköisesti 1 ja 5 dl välillä!
Kanapilaus
3-4 dl basmatiriisiä
öljyä
2 sipulia, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
1 iso kanelitanko tai useampia palasia
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl jeeran siemeniä (tai jauhettua jeeraa)
4 kardemumman kotaa (laitoin kaksi mustaa ja kaksi vihreää), leikkaa keskeltä auki, ei kuitenkaan kahdeksi palaksi
½ tl kokonaisia neilikoita
2 tl garam masalaa
500-600 g maustamattomia kanapaloja
1-5 dl kookosmaitoa (tällä kertaa laitoimme 5 dl)
n. ½ l kanalientä (liemen määrä riippuu tietenkin kookosmaidon määrästä)
rusinoita
100 g cashew-pähkinöitä
Laita riisit likoamaan veteen.
Kuullota isossa kattilassa tai wok-pannussa öljyssä sipulia ja valkosipulia. Lisää mausteet. Pyörittele pannulla sipuleita ja mausteita muutama minuutti. Lisää kanapalat ja kypsennä pari minuuttia. Lisää kookosmaito (voit myös laittaa tässä vaiheessa vain vähän kookosmaitoa ja lisätä sitä myöhemmin lisää). Keittele hiljalleen hetkinen.
Kaada pois riisienliotusvesi. Lisää riisit pannuun. Lisää lientä tarpeen mukaan, riisit saavat keittyä kypsiksi asti ja kaikki neste saa imeytyä ruokaan. Lisää myös rusinat ja cashew-pähkinät. Muista varoa kokonaisia mausteita syödessäsi!
tiistaina, heinäkuuta 28, 2009
Pohjoisafrikkalainen kanakuskus
Helmikuussa New Yorkissa kävimme L’orange Bleue –nimisessä ravintolassa, joka tarjoili mm. oikein maukasta pohjoisafrikkalaista ruokaa sopuhintaan. Ravintolan omistajakin oli paikalla toivottamassa asiakkaita tervetulleeksi. Mielessäni kuvittelin, kuinka omistaja oli pitkään haaveillut oman ravintolan perustamisesta ja vihdoin onnistunutkin siinä ja perustanut erään talon kivijalkaan juuri itsensä näköisen baarin/ravintolan ja oli nyt oikein tyytyväinen elämäänsä.
L’orange Bleue oli myös yksi niistä ravintoloista, joissa oli wc:ssä lain edellyttämä kyltti:
EMPLOYEES MUST WASH HANDS BEFORE GOING BACK TO WORK
eli
TYÖNTEKIJÖIDEN TULEE PESTÄ KÄTENSÄ ENNEN TÖIHIN PALAAMISTA
Niinpä niin, Amerikassa kaikki pitää vääntää rautalangasta ja mainita erikseen. Jopa risteyksissä saattoi olla liikennevaloja selvittäviä kylttejä, kuten
STOP ON RED LIGHT
PYSÄHDY VALON OLLESSA PUNAINEN
tai
WAIT FOR GREEN LIGHT
ODOTA VIHREÄÄ VALOA
Mutta New Yorkin liikennevilinästä pohjoisafrikkalaisten basaarien vilinään… Kokeilin tässä ohjeessa ensimmäistä kertaa harissaa, joka on marokkolainen chilitahna. Laitoin sitä varovasti yhden ruokalusikallisen, jolloin siitä varmastikin irtosi makua ruokaan, mutta niin ettei siitä tullut ollenkaan tulista. Enemmänkin uskaltaa siis laittaa, joskaan tämän ruoan ei ole tarkoitus olla tulinen.
Pohjoisafrikkalainen kanakuskus
600 g broilerin fileeviipaleita
1 tl kurkumaa
½ tl juustokuminaa eli jeeraa
hyppysellinen kardemummaa
hyppysellinen kanelia
hyppysellinen jauhettua neilikkaa
ripaus cayennepippuria
suolaa
öljyä
1 rkl harissaa
1 iso sipuli, lohkottuna
4 valkosipulinkynttä
5 dl kanalientä
mantelilastuja
3 dl kuskusta
1 dl rusinoita
5 dl kiehuvaa vettä tai kanalientä
Sekoita mausteet keskenään ja ripottele huolellisesti kanapalojen päälle. Anna maustua ainakin puoli tuntia.
Kuumenna öljy kasarissa tai kattilassa, lisää harissa, sekoittele hetki. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää maustuneet kanapalat ja ruskista. Kun kanat alkavat olla kypsiä, lisää kanaliemi ja kiehauta. Anna porista hiljakseen muutama minuutti , lisää mantelilastut ja tarjoa kuskusin kanssa.
Sekoita kuskus ja rusinat kulhossa. Kaada päälle kuuma vesi tai kanaliemi ja anna nesteen imeytyä (n. 5 min). Kuskusta ei tarvitse keittää.
sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009
Suolaiset kesäletut
Kesäilta oli täydellisimmillään: tyyntä, vielä lämmintä ja valoisaa, hyttyset kaikkosivat kauas pois tulen luota… Puheenaiheetkin vaihtelivat pörssiyhtiöiden osavuosikatsauksista keskiajan pukeutumiseen, joten tylsä ei täydellinen kesäilta voinut olla.
Rupatellessamme mutustimme muurinpohjalettuja, joihin käärimme jauheliha-feta-paistosta. Jälleen kerran sain kummastuneen katseen: ”Jauhelihaa? Ettehän te syö sitä!?” Kaikille ihmettelijöille tiedoksi tulevaisuuden varalle: myös broilerin ja kalkkunan lihaa jauhetaan jauhelihaksi ja sitä myydään ihan tavallisissa S- ja K-kaupoissa, joskin se on aika usein loppu.

jauhelihaa
tuoretta sipulia varsineen
suolaa, mustapippuria
kesäkurpitsaa
paprikaa
fetajuustoa
Paista jauheliha pannulla, lisää sipulit ja mausta. Sekoita kulhossa kesäkurpitsan, paprikan ja fetan kanssa ja kätke lettuihin.
keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009
Indonesialainen menu
Tämänkertaisen joululahja-ateriamme teemana oli indonesialainen vegaaniruoka, jonka vegaanius tosin hieman kärsi pääruoassa käytetystä kanasta. Kävimme syksyllä opiskelemassa indonesialaisia kasvisruokia. Kurssista jäi käteen tukullinen maittavia ruokaohjeita. Sen lisäksi kurssi kumosi käsityksen siitä, että vegaaniruoalla ei tulisi toimeen tai saisi vatsaansa täyteen. Onneksi vyörymismatkaa ei opetuskeittiöltä kotiin ollut kuin muutama sata metriä.

Ituparsakaalisalaatti
1 pieni parsakaali (n. 150-200 g)
1½ kookoshiutaleita
parin sentin pala inkivääriä raastettuna
2 rkl tummaa soijakastiketta
sokeria
1-2 tl sambal oelekia
1 rasia (150 g?) mungpavun ituja
n. 2 dl maapähkinöitä (käytimme ihan suolapähkinöitä)
½ dl kookosmaitoa
Keitä parsakaalin kukinnot kypsiksi.
Paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet väriä ja alkaneet tuoksua. Varo polttamasta!
Kiehauta inkivääriraasteesta, soijakastikkeesta, sokerista ja sambal oelekista kastike. Tumman soijakastikkeen ja sokerin voi korvata indonesialaisella makealla ketjap manis-soijakastikkeella.
Sekoita parsakaalit, kookoshiutaleet, kastike, maapähkinät ja kookosmaito kulhossa ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Kurkku-ananas-rojak
½ kurkku
½ tuore ananas
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
2-3 tl sambal oelekia
1 ruukkujääsalaatti
Leikkaa kurkku ja ananas kuutioiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike kurkku- ja ananaskuutioiden päälle. Laita jääkaappiin maustumaan.
Asettele maustetut kurkut ja ananakset salaatinlehtien päälle.

Kanaa gado-gado
3 perunaa
öljyä
n. 500 g maustamatonta broileria
suolaa, curryjauhetta
½ pieni kiinankaali
1 purjo
½ kurkku
1½ dl maapähkinävoita
2 tl sambal oelekia
3 tl curryjauhetta
parin sentin pala inkivääriä raastettuna
2 rkl sitruunaruohotahnaa
3 rkl soijakastiketta
3 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
3 dl kookosmaitoa
öljyä
vettä tarpeen mukaan
basmatiriisiä
Kuori ja pilko perunat kuutioiksi. Keitä kypsiksi.
Mausta broileripalat ja paista pannulla kypsiksi.
Leikkaa kiinankaali, purjo ja kurkku pieniksi paloiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset esim. sauvasekoittimella.
Kuullota wokissa purjoa ja kiinankaalia öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon perunat ja kanat sekä kastike. Jos kastike näyttää liian paksulta, ohenna kookosmaidolla tai vedellä. Anna porista pienellä lämmöllä vähän aikaa. Lisää lopuksi kurkku, lämmitä.
Tarjoa basmatiriisin kanssa.

Hedelmiä kookosmaidossa (=kookoskermassa)
2 mangoa
½ tuore ananas
2 banaania
(1 prk jackfruitia sokeriliemessä)
2 dl kookoskermaa
2-3 rkl sokeria
mansikoita
Leikkaa hedelmät kuutioiksi. Sekoita kookoskerma ja sokeri ja yhdistä hedelmäpalat ja kookoskerma. Lisää mansikat. Laita hedelmäsalaatti pakastimeen jäähtymään.
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Karibialainen kana
1) cajun-maustetta käytetään karibialaisessa ruoassa
2) lähellä on meri, josta saa kalan lisäksi hummereita ja rapuja
3) telkkarissa ja elokuvissa karibialaiset mummot keittelevät aina isossa kattilassa gumboa
Näillä tiedoilla vain ei pitkälle pötkitä. Siispä Ooppaheija-keittiön tutkivan kulinarismin osasto lähti internettiin tutkimusmatkalle ja toi tuliaisina muutaman ohjeen, joista yhtä tässä sovelletaan.

Karibialainen kana
Marinadi:
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
4 valkosipulinkynttä
3 tl sambal oelek-chilikastiketta tai 2 tuoretta chiliä
4 rkl öljyä
suolaa
½ dl appelsiinimehua
1 limetin mehu + sitruunamehua, yhteensä ½ dl
4 broilerin fileepihviä, 4-5 palaan leikattuna
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Itse surruutin ne tasaiseksi sauvasekoittimella, mutta lusikkakin varmaan riittää. Ennen kuin puristat mehun limetistä, raasta sen kuori, tarvitset sitä myöhemmin. Kaada marinadi kanapalojen päälle ja laita jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi.
Kastike:
3 rkl öljyä
vajaa 2 dl appelsiinimehua
1 limetin kuori raastettuna
1½ tl hunajaa
1½ tl soijakastiketta
25 g margariinia
Lämmitä uuni 175°C. Ruskista kanapalat nopeasti pannulla, siirrä pannu uuniin, missä kanat saavat kypsyä loppuun.
Sekoita öljy, mehu, limetin kuori, hunaja ja soijakastike keskenään kattilassa. Kiehauta ja anna porista pienellä lämmöllä viitisen minuuttia. Siirrä pois levyltä ja lisää margariini paloina. Sulata kastikkeeseen ja sekoita.
1 mango, pieninä kuutioina
1 avokado, pieninä kuutioina
persiljaa
Tarjoa kana riisin, kastikkeen sekä mango- ja avokadokuutioiden kanssa. Ripottele päälle persiljaa.
Etelän hetelmät, osa 2: mango

Mango on yksi ehdottomista lempihedelmistä! Tuore mango, mangosose, mangovispipuuro, mangomehu… Mmmm… Mangoista on vain yksi huono kokemus. Olimme tainneet ostaa Tansaniassa mangoa ensimmäisen kerran ja se meinasi jäädä viimeiseksi. N leikkasi mangon auki ja ihanassa keltaisessa hedelmälihassa kiemurteli kymmeniä pieniä matoja. YÖK! Sen jälkeen hieman aina epäilytti uuden mangon leikkaaminen, mutta onneksi matoja ei enää sittemmin löytynyt.

Mangossa on iso, litteä kivi keskellä. Hedelmä kannattaa leikata kolmeen osaan mahdollisimman läheltä kiveä. Kiven ympäriltä hedelmälihaa on hieman hankala leikata, sen saa parhaiten irti järsimällä. Puolikkaisiin taas leikataan veitsellä ristikko, ei kuitenkaan kuoreen saakka. Sitten käännetään puolikas kuperaksi ja eikun syömään!
sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008
Kana-limetticurry

Kana-limetticurry
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
3 cm pala inkivääriä
3 tl sambal oelek-chilikastiketta
1 tl sitruunaruohotahnaa
1½ tl kurkumaa
3 rkl öljyä
3 broilerin rintapaloja, irrota luut, leikkaa reiluksi paloiksi
400 ml kookosmaitoa
5 limettiä, pilko neljäksi lohkoksi
5 kaffirlimetinlehteä
(1 rkl ruokokidesokeria)
1-2 limettiä tarjoiluun
Pilko sipuli karkeaksi ja valkosipulinkynnet ja inkivääri muutamaan palaan. Surruuta sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili, sitruunaruoho ja kurkuma sauvasekoittimella tahnaksi.
Kuumenna öljy, paista tahnaa kymmenisen minuuttia. Lisää broiskut, sekoita niin että kanapalat peittyvät maustetahnalla. Kypsennä. Lisää kookosmaito, limettilohkot ja lehdet. Keitä kastiketta noin 50 minuuttia. Poista limettilohkot ja lehdet noin 10 minuuttia ennen kastikkeen valmistumista. Jos limeteistä silti jää liian kitkerä maku, mausta sokerilla.
Tarjoa riisin ja raakojen limettilohkojen kanssa.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Ihan tavallinen lasagne
Lasagnen tekeminen on ehkä hieman työlästä ja vie aikaa, mutta varsinkin juuri uunista otettu lasagne on niin vastustamattoman hyvää, että syömistä on mahdotonta lopettaa ajoissa. Tämän lisäksi lasagne lukeutuu – ainakin tässä keittiössä – niihin ruokalajeihin, joita on mahdotonta tehdä pientä tai edes sopivan kokoista annosta. Onneksi sitä voi pakastaa ja ottaa sitten vaikka töihin evääksi.

Tomaattikastike
2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia, pieneksi pilkottuna
400 g broilerin jauhelihaa
½ punainen paprika, pieneksi pilkottuna
4 pientä porkkanaa, raastettuna
mustapippuria
370 g yrteillä maustettua tomaattimurskaa
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
2 rkl balsamico-viinietikkaa
suolaa
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
basilikaa
Kuumenna öljy reilun kokoisessa kattilassa. Kuullota sipulit. Lisää jauheliha ja ruskista. Sekoita joukkoon paprika ja porkkanaraaste. Mausta mustapippurilla. Lisää kattilaan tomaaattimurskat, huuhdo purkit vedellä ja kaada huuhteluvesi kattilaan. Mausta balsamicolla ja suolalla. Lisää tomaattipyre. Anna kiehua hiljalleen ainakin parikymmentä minuuttia. Mitä kauemmin on aikaa keittää kastiketta, sen parempi siitä tulee. Mausta lopuksi basilikalla.
Juustokastike
50 g margariinia
¾ dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
n. 150 g juustoraastetta
suolaa
viherpippuria
Sulata rasva kattilassa. Sekoita rasvan sekaan jauhot. Lisää maito kolmessa erässä. Pidä levy pienellä teholla ja sekoita jatkuvasti. Anna kiehahtaa. Ota pois kuumalta levyltä ja sekoita juustoraaste kastikkeeseen. Mausta.
Muut tarpeet
n. 12 lasagnelevyä
juustoraastetta
Kokoa lasagne tarpeeksi isoon uunivuokaan: tomaattikastiketta, lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta, lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, lasagnelevyjä, juustokastiketta. Tai jotenkin silleen, mutta säästä juustokastike päällimmäiseksi. Ripottele päälle vielä juustoraastetta (joo joo, juusto tekee hyvää luustolle!). Paista uunin alaosassa 175° C n. 45 minuuttia.
Muista tehdä hyvä salaatti lasagnen kaveriksi ettei käy liian raskaaksi!

Huh, taas söin liikaa… Muistakaa, että olen varoittanut!
keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008
Operaatio pakastimen tyhjennys
Pakastimen laatikoista löytyi yhtä sun toista, mutta pussien ja rasioiden sisältö tuntui jotenkin mahdottomalta yhdistää, joten jokaisen kohdalla piti miettiä, mitä juuri siitä aineksesta voisi tehdä. Lopputulos:
kikherneet -> kana-kikherne-pastakeitto
mansikat -> mansikkakastike ja maitokiisseli
mustikat -> mustikka-banaanismoothie
*** *** *** ***
Kikherneitähän (toiselta nimeltään kahviherneet) toki saa säilykepurkissa, mutta niitä olen käyttänyt vain harvoin, lähinnä silloin kun valmiiksi ”esikäsiteltyjä” kikherneitä ei ole ollut pakastimessa ja liottamiseen ja muuhun ei ole ollut aikaa. Kuivattuja kikherneitä liotetaan kylmässä vedessä yön yli, sen jälkeen niitä keitetään 30-60 min. Keitetyt kikherneet voi sitten pakastaa.
Jos haluat minimoida tiskit, keiton voi tehdä yhdessä kattilassa, mutta silloin siihen menee vähän pidempään, sillä voit tehdä vain yhtä vaihetta kerrallaan.
Kana-kikherne-pastakeitto
100 g pienikokoista pastaa
1 l kanalientä
(öljyä)
300 g maustamattomia broilersuikaleita
suolaa ja pippuria
1 rkl öljyä
1 rkl leivinmargariinia
1 viipaloitu purjo
2 murskattua valkosipulinkynttä
3-4 dl kikherneitä
1 rkl vehnäjauhoja
ripaus cayennepipppuria
persiljaa
Keitä pasta kanaliemessä. Ota liemi talteen. Laita pastat kulhoon ja sekoita tarvittaessa joukkoon hieman öljyä. Jos uskot, että kaikki keitto tulee syötyä kerralla, pastat voi myöhemmin sekoittaa keittoon. Muuten pastat on parempi pitää omassa kulhossaan ja sekoittaa keittoon vasta lautasella, etteivät ne mene aivan mössöksi keiton seassa lilluessaan.
Mausta broilersuikaleet suolalla ja pippurilla. Paista öljyssä. Siirrä syrjään.
Paista purjoa ja valkosipulia margariinissa, älä ruskista. Lisää kikherneet ja paista hetki. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja sekoita nopeasti. Kaada päälle kanaliemi, lisää vettä jos tarpeen. Anna kiehua muutama minuutti.
Lisää kattilaan paistetut broilerit. Mausta cayennepippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Ripottele päälle persiljaa.

*** *** *** ***
Pakastemansikoista saa helposti loistavan kastikkeen jälkiruoille. Sopii esimerkiksi vaniljakiisselin tai suklaakakun kanssa.
Mainio mansikkakastike
4 dl pakastettuja mansikoita
½-1 dl tomusokeria
½ sitruunan mehu
½ dl appelsiinimehua
Sulata mansikat ainakin osittain. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää tomusokeri ja mehu. Sokerin määrä riippuu siitä, onko mansikoihin lisätty sokeria pakastusvaiheessa sekä siitä, kuinka makeaa kastiketta halutaan. Kastikkeen koostumusta taas voi säädellä nesteen määrällä, mitä enemmän nestettä, sen juoksevampi kastike. Muista kuitenkin, että jos mansikat ovat soseuttaessa kovin jäisiä, kastikekin vaikuttaa jähmeämmältä.

*** *** *** ***
Smoothiet ovat helppoja, nopeita ja hyviä. Melkein mistä tahansa hedelmistä ja marjoista saa ihan smoothien, vain sitrushedelmien suhteen olen hieman epäileväinen. Parhaita smoothiet ovat aivan kylminä. Jos käytät pakastettuja marjoja, jäitä ei tarvita. Mustikka-banaani on yksi suosikkiyhdistelmiäni.
Mustikka-banaanismoothie
2 dl pakastettuja mustikoita
1 iso banaani
2½ dl maitoa
(sokeria, vaniljasokeria)
Soseuta sauvasekoittimella ja tarjoile. Maista ennen kuin lisäät sokeria, se ei aina ole tarpeen. Vaikka mustikoihin lisätty sokeria pakastaessa, banaani oli niin makea, ettei sokeria tarvittu.
lauantaina, heinäkuuta 19, 2008
Mausteista kookoskanaa goalaisittain
Hyvän intialaisen kastikkeen saa helposti aikaan käyttämällä jotain valmista maustetahnaa, kuten curry-, tandoori- tai vindalootahnaa sekä kookosmaitoa tai maustamatonta jogurttia, mutta välillä kannattaa nähdä itse vähän vaivaa ja sekoittaa mausteseos itse.
Osa tämän ohjeen mausteista on tuttuja ja helposti saatavilla, osa hieman harvinaisia. Omasta hyllystä puuttuvat mausteet voi joko kylmänviileästi jättää pois (jolloin tietenkään maku ei ole sama) tai korvata jollain toisella.
Tässä ohjeessa on käytetty vihreitä kardemumman kotia, jotka on poimittu pensaasta aiemmin kuin mustat kardemumman kodat, joista taas irrotetaan ne kardemumman siemenet, joita laitetaan esimerkiksi kotoiseen pullataikinaan. Vihreiden kardemummien puuttuessa voit käyttää kardemummaa siinä muodossa kuin sitä kaapissasi on.
Tamarindia saa purkissa tahnana sekä kuivattuna, jolloin se pitää liottaa vedessä ennen käyttöä. Tamarindia käytetään tuomaan ruokaan happamuutta ja sen sijasta ruokaan voi hyvin lisätä hieman sitruunamehua.
Käytimme kolme kuivattua punaista chiliä, mutta kaksikin riittää, jos ruoasta ei halua kovin tujua.

4 mustapippuria
4 kokonaista mausteneilikkkaa
1 tähtianis
1 tl fenkolinsiemeniä
2-3 kuivattua punaista chiliä
3 vihreää kardemumman kotaa
½ tl unikonsiemeniä
¼ tl suolaa
¼ tl kurkumaa
½ tl jeeraa (juustokuminaa)
¼ tl jauhettua korianteria
2 rkl öljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
3 marinoimatonta broilerin rintafileetä
2 dl kookoskermaa
2 dl kiehuvaa vettä
¼ tl tamarinditiivistettä (purkista)
kookoshiutaleita
Leikkaa sipuli lohkoiksi. Leikkaa broilerfileet 4-5 palaksi.
Paahda mustapippureita, mausteneilikoita, tähtianista, fenkolinsiemeniä, murennettua chiliä, kardemummaa sekä unikonsiemeniä kuivalla kuumalla pannulla niin kauan, että mausteet alkavat tuoksua. Hämmennä koko ajan, etteivät mausteet pala. Kaada mausteet mortteliin. Lisää suola, kurkuma, jeera ja korianteri. Jauha mausteet jauheeksi.
Kuumenna öljy pannussa. Lisää sipulilohkot sekä murskattu valkosipuli. Paista muutama minuutti niin että sipulit kuullottuvat. Lisää broilerit ja ruskista. Lisää mausteet ja sekoita hyvin. Lisää 1 dl kiehuvaa vettä ja anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan. Vähennä lämpöä niin ettei kastike porise kovasti. Sekoita kookoskerma ja 1 dl kiehuvaa vettä. Kaada pannulle ja anna kiehua n. 5 minuuttia. Pidä lämpö liedellä melko pienellä, ettei kookoskerma juoksetu. Lisää lopuksi tamarindi (tai sitruunamehu) ja hauduta vielä n. 5 minuuttia. Tarjoa riisin kanssa ja ripottele päälle kookoshiutaleita.
Jälkihuomatuksena... Jos käytät piilolinssejä, suosittelen että poistat ne ennen kuin käsittelet chilejä... Polttava tunne silmässä ei tunnu mukavalta!
lauantaina, kesäkuuta 28, 2008
Pestokanapasta
Pasta oli nopea tehdä eikä ollenkaan kärsinyt siitä, että pääsi hieman jäähtymään lautasella, kun kokki-kuvaaja haki kuvakulmaa ja sopivia asetuksia kamerasta… Itse asiassa pasta oli varsin hyvää huoneenlämpöisenäkin!
Kaapissa oli pussin pohjalla vain vähän saksanpähkinöitä, joten laitoin lisäksi cashewpähkinöitä. Pesto taas oli tällä kertaa rucolapestoa.
Pestokanapasta
pari kourallista pähkinöitä
oliiviöljyä
½ punainen paprika
pastaa
1 grillattu broilerin rintafilee
2-3 rlk pestoa
mustapippuria
kuivattua basilikaa
Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla muutama minuutti niin että ne saavat hieman väriä. Sekoita koko ajan äläkä päästä pannua liian kuumaksi, etteivät pähkinät pala! Siirrä syrjään.
Jäähdytä pannua hieman. Lisää öljy ja paista paprikat.
Keitä pasta, valuta ja kaada takaisin kattilaan.
Paloittele broilerin rintafilee. Sekoita pastan joukkoon broileripalat, pähkinät, paprika sekä pesto. Mausta mustapippurilla ja basilikalla.
Jos haluat tarjota ruoan lämpimänä, laita kattila takaisin levylle ja lämmitä sekoittaen. Mutta kuten sanottu, pasta maistuu myös huoneenlämpöisenä.
Koristele parmesanlastuilla.
perjantaina, kesäkuuta 27, 2008
Kuku wa kupaka – kanaa kookoskastikkeessa sansibarilaisittain
Kuku wa kupakaa nimittäin maistoimme juuri Sansibarilla, Freddie Mercuryn mukaan nimetyssä rantaravintolassa auringon laskiessa meren taa…
Haaveilu sikseen ja takaisin pilviseen todellisuuteen! Ruoan swahilinkielinen nimeä on miltei mahdoton kääntää. Kuku tarkoittaa kanaa, wa on prepositio tai vastaava, mutta kupaka on se mysteeri (eikä vain minulle). Kupaka tarkoittaa ’levittää’, ’voidella’, ’värjätä’ jne., mutta millään merkityksistä ei tunnu olevan mitään tekemistä ruoanlaiton tai ainakaan tämän ruoan kanssa. Erilaisia enemmän tai vähemmän kaukaahaettuja selityksiä ja merkityksiä sanalle on esitetty, mutta mikään ei oikein vakuuta. Siispä ruokaa voi hyvin kutsua alkuperäisellä nimellään, kun se ei edes ole tuon vaikeampi lausua. Lausumisohjeita ehkä sen verran, että swahilissa paino on toiseksi viimeisellä tavulla, eli kupaka-sanassa painotetaan tavua pa.
Kuku wa kupaka ei ole monimutkainen eikä vaikea ruoka, mutta aikaa on syytä varata, koska broilerin pitäisi antaa marinoitua pari tuntia (mikä näiltä kokkaajilta meinaa aina unohtua, eikä vain tämän ruoan kanssa).
Ruokaan tulee jonkin verran chiliä, mutta sen ei ole tarkoitus olla ollenkaan tulista, vaan chili antaa vain makua. Tällä kertaa laitoin kuivattuja chilejä ja sambal oelek-kastiketta, koska niitä sattui olemaan kaapissa. Tuoreet chilit (mieluiten ehkä vihreät) käyvät loistavasti, samoin chilijauhe. Thai-tyyppistä sweet chili-kastiketta en kyllä käyttäisi. Kurkumaa voi myös laittaa reilusti, sehän ei ole voimakas mauste, mutta antaa keltaista väriä. Sipulin ei tarvitse olla punainen. Taas kerran, kaapissa oli puolikas punasipuli, joka piti käyttää, ja sitä paitsi, Tansaniassa emme koskaan nähneet myynnissä muita kuin punasipuleita (kuva todistaa).
Kuku wa kupaka
3 marinoimatonta broilerin rintafileetä (n. 500 g)
1½ pienen sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
2 kuivattua chiliä
1 tl kurkumaa
suolaa
öljyä
½ iso punasipuli, silputtu pieneksi
2 tomaattia, leikattu pieniksi paloiksi
1 prk (400 g) kookosmaitoa
½-1 tl sambal oelek-kastiketta
suolaa
kuivattuja korianterinlehtiä
Sekoita marinadi sitruunamehusta, valkosipulista, chilistä, kurkumasta ja suolasta. Leikkaa broilerit reilun kokoisiksi paloiksi. Kaada marinadi broileripalojen joukkoon ja sekoita. Laita jääkaappiin marinoitumaan 2-3 tunniksi.
Lämmitä uuni 200º C. Tällä kertaa käytin grillivastusta, mutta en tiedä onko sillä väliä. Laita broileripalat marinadeineen uunivuokaan. Uunivuoan on hyvä olla sen verran laakea, että broilerit mahtuvat olemaan yhdessä kerroksessa eikä päällekäin. Peltikin käy, mutta vuokaa tarvitaan kuitenkin myöhemmin. Paista n. 10-15 min, kunnes broilerit ovat kypsiä.
Paista sipulisilppua öljyssä, kunnes sipuli pehmenee. Lisää tomaatit. Paista muutama minuutti, lisää sitten kookosmaito ja sambal oelek. Anna kiehua miedolla lämmöllä niin että kastike saostuu.
Kaada kastike broileripalojen päälle ja sekoita. Laita vuoka takaisin uuniin ja anna muhia siellä n. 15 min. Sekoita välillä.
Mausta suolalla, jos tarpeen ja ripottele päälle korianterinlehtiä.
Tarjoa riisin kanssa. Riisiin saa lisämakua, kun lisää keittovaiheessa kattilaan kokonaisia mausteita, esim. neilikkaa tai kardemummaa. Poista mausteet ennen tarjoilua.






