Etelän hetelmät
Kun on asunut talossa, jonka takapihalla naapurin aitaa vasten kasvoi viinirypäleköynnös ja toisessa, jonka takapihan puussa roikkui pieni papaija (noin neljä-viisi kertaa sen kokoinen kuin Suomessa kaupoissa myytävät) ja kasvimaassa kasvoi ananaskirsikoita, Suomen hedelmävalikoimat tuntuvat monesti vähän surkeilta. Hedelmät eivät näytä kovin houkuttelevilta, ne ovat raakoja (poimittu liian aikaisin) ja aivan väärän kokoisia eli liian pieniä (poimittu liian aikaisin) ja lisäksi ne ovat kalliita! Täkäläisistä papaijoista tulee paha mieli jo pelkästään niitä katsomalla joten ostamaan en ole ryhtynyt, mutta muita hedelmiä kylläkin ostamme silloin tällöin.
Banaanikin on joskus ollut outo hedelmä Suomessa, sitäkin on joku varmasti yrittänyt kuoria perunankuorimaveitsellä. Ja mistäpä sitä tietää, miten jotain vieraan näköistä pitäisi syödä. Siksi tämä ”opas” kliseisesti sanottuna hedelmien ihmeelliseen maailmaan.
osa 1: pitahaya eli lohikäärmehedelmä
Tämän hedelmän nimistä ensimmäinen kuulostaa varsin eteläamerikkalaiselta ja jälkimmäinen taas kovin aasialaiselta. Se onkin ilmeisesti kotoisin alun perin Keski- ja Etelä-Amerikasta, mutta sieltä se on viety Kaakkois-Aasiaan, missä me olemme siihen tutustuneet, ja nimenomaan nimellä lohikäärmehedelmä.
Hedelmä voi olla hyvä laittaa pakastimeen pariksi tunniksi, että se kiinteytyy ja sitä on helpompi käsitellä. Hedelmälihan voi syödä joko lusikalla hedelmän puolikkaasta, kuten kiivin, tai leikata kuutioiksi.
