No, tällä kertaa lainailen ideaa suklaa-banaanikakusta, jota söin kesällä Hyve&Pahe-kahvilassa, siitä kakun nimikin. Tosin, kuten kahvilan sivuilla mainostetaan, kakuissa käytetään tummaa suklaata, joka tunnetusti on terveellistä kuin mikä! Kakkupohjaan ja kuorrutukseen taas hain ideoita Hellapoliisin blogista, jossa muuten on valtavasti aivan ihanan näköisiä kakkuja, taidan vierailla sivuilla toistekin. Hellapoliisilta sain mm. idean kokeilla muscovadosokeria, josta en suoraan sanottuna ollut koskaan kuullutkaan. Pitäisi varmaan joskus tutustua paremmin kaupan sokerihyllyyn, siellähän näytti olevan vaikka mitä muutakin kuin sitä valkoista hienoa sokeria.
Kakun nimestä vielä, paheen b tulee basilikasta, jonka lehdillä kakku koristeltiin. Basilika muuten maistuu varsin mainiolta suklaakuorrutteen kanssa, kannattaa kokeilla!
Lisäys 20.9. Tarkkaavainen Ooppaheijan lukija huomautti, että ohjeeni oli hieman puutteellinen, olin nimittäin unohtanut ohjeesta jauhot! Kiitos vielä huomiosta. Joo-o, kyllä niitä tarvitaan että kakku pysyy kasassa. Nyt ohje on päivitetty ja toivottavasti sitä ei enää tarvitse korjailla!

Suklaabahe
200 g leivinmargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl maitoa
1 pussi suklaamoussejauhetta
1 dl maitoa (tai mitä nyt mousseen vaaditaan)
appelsiinimehua
2 banaania
1 dl vispikermaa
½ dl muscovadosokeria
3 rkl tomusokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen, sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan. Sekoita mukaan vielä maito. Paista 175°C noin 50 min.
Valmista suklaamousse pakkauksen ohjeen mukaan. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin puoli tuntia.
Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kahtia. Kostuta alapuoli appelsiinimehulla. Mössää banaanit ja levitä kakkulevyn päälle. Levitä banaanimössön päälle suklaamousse. Nosta toinen kakkulevy päälle. Jos haluat, ylemmänkin kakkulevyn voi kostuttaa. Siirrä kakku jääkaappiin vetäytymään.
Sekoita suklaakuorrutuksen ainekset pienessä kattilassa. Kiehauta ja anna porista pienellä lämmöllä sekoittaen viitisen minuuttia. Kuorruta kakku nopeasti, kuorrute jähmettyy nopeasti, kun kattila otetaan pois levyltä.
Kakku kannattaa tehdä jääkaappiin vetäytymään etukäteen. Kakku maistui nimittäin itse asiassa paremmalta seuraavana päivänä.