sunnuntaina, elokuuta 15, 2010

Japanilaista, HAI!

”Tulkaa kylään!” otsikoi Hesari suomalaista kyläilykulttuuria koskevan artikkelinsa 15.8.2010. Artikkeli esitteli kyläilytapoja 1920-luvulta nykypäivään. Yhdistävänä tekijänä kaikilla vuosikymmenillä oli kahvi ja kursailu. Muutosta taas on tapahtunut tarjoiluissa; kun 20-luvulla emännillä ei ollut varaa tarjota edes pullaa, nykyinen kolmekymppisten sukupolvi (siis IIK, oma sukupolveni) kutsuu ystäviään toinen toistaan hulppeammille illallisille, jotka kirjoittajan mukaan voivat aiheuttaa paineita isäntäväelle.

No. Kyllä ja ei.

On kyllä totta, että ystäviä kutsutaan useasti syömään eikä vain iltapäiväkahville, mutta ei siitä kyllä kukaan tuttuni paineita ota, niitähän tunnetusti meidän ikäluokallemme syydetään joka suunnasta. Siis oikeesti, mikä olisikaan parempaa laatuaikaa kuin muutaman tunnin puuhastelu keittiössä ja sen jälkeen muutaman tunnin syöpöttely?

Voitte siis jäädä arvailemaan, mitä ohjelmassamme on lauantaina ollut. Aikaahan tällaisen tekeminen vie, mutta mitäs sitä muuta tekisi? Notkuisi ostarilla? Melkein kaikkia aineksia saa Prismasta, tosin halvemmalla voi päästä aasialaisessa ruokakaupassa. Jälkiruoan macha-jauhetta emme ole nähneet Suomessa (emme tosin ole varsinaisesti etsineetkään) vaan se on tuotu Japanista. Sake luonnollisestikin täytyy ostaa Alkosta.

Sushi ja sashimi
n. 250 g sushiriisiä
vettä
suolaa
sokeria
mirin-riisiviiniä

n. 300 g (raakaa!) lohta
n. 200 g tonnikalaa
n. 150-200 g ruijanpallasta

nori-merilevälevyjä
kurkkua, kuorittuna ja ohuina pitkittäisviipaleina
säilöttyjä sushi-inkiväärisiivuja

tarjoiluun soijakastiketta ja wasabia

Keitä ja mausta sushiriisi paketin ohjeen mukaan. Anna jäähtyä vähän, älä päästä kylmenemään.
Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi.

Nigirisushi
Muotoile riisistä kostutetuilla käsillä n. 5 cm pitkiä, 2-3 cm leveitä ja reilun sentin paksuisia mönttejä. Painele päälle kalapala.



Levysushi
Levitä kahden norilevyn päälle tasainen ohut kerros riisiä. Levitä toisen nori-riisilevyn päälle kalapaloja, kurkkua ja inkivääriä. Nosta päälle toinen noririisilevy niin että riisipuoli on muita täytteitä vasten. Painele puolia vastakkain, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään painon alle. Leikkaa neliön muotoisiksi paloiksi.



Sashimi
Asettele kalapalat kauniisti esille.


Sekoita nokare wasabia soijakastikkeeseen (ensin vähemmän, maistele, jos kärsit niin voit lisätä). Dippaa sushi- ja sashimipaloja kastikkeessa.

Yakitori-vartaat
kastike, puolikkaalla annoksellakin varmaan pärjäisi
6 rkl sakea
1¾ dl vaaleaa soijakastiketta
6 rkl mirin-riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria

Sekoita aineet kattilassa ja kuumenna (älä keitä) niin että sokeri liukenee. Anna jäähtyä.

Kanavartaat
marinoimattomia kanan rintafileitä
suolaa
valkopippuria

Leikkaa rintafileet pienemmiksi paloiksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja töki vartaisiin. Sivele yakitori-kastikkeella. Paista grillissä

Katkarapuvartaat
jättikatkarapuja (pakasteesta)
limettimehua

Sulata, huuhtele ja kuivaa katkaravut. Töki vartaisiin, sivele yakitori-kastiketta ja grillaa. Purista kypsien vartaiden päälle limettimehua.

Kasvisvartaat
kesäkurpitsaa
paprikaa
herkkusieniä
kirsikkatomaatteja

Leikkaa kasvikset (paitsi tomaatit) sopivankokoisiksi paloiksi. Töki vartaisiin, sivele yakitori-kastiketta ja grillaa.



Lämmin vihannessalaatti
3 rkl öljyä
2 punasipulia puolikuun muotoisina viipaleina
1 parsakaalin kukinnot
½ kesäkurpitsa puolikuun muotoisina viipaleina
150 g sokeriherneitä
2 isoa valkosipulinkynttä
2 pientä punaista chiliä viipaloituna
n. 100 g pavunituja
pari kourallista pakastettuja vihreitä papuja

2 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl vaaleaa soijakastiketta

1 halkaistu limetti

Kuumenna wokkia, lisää öljy. Paista sipulia, parsakaalia ja kesäkurpitsaa, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Lisää sokeriherneet, valkosipuli, chili ja pavunversot ja paista vielä muutama minuutti. Lisää sokeri, suola ja soija ja sekoita. Purista päälle limettimehua.

Vihreä tee- crème brulée
4½ dl vispikermaa
1½ tl vaniljasokeria
4 keltuaista
n. 1 dl sokeria
2 rkl macha (vihreä tee) -jauhetta (voi jättää pois, jolloin tuloksena on tavallinen crème brulée)

ruskeaa sokeria
jääpaloja

Kuumenna kermaa ja vaniljasokeria isossa paksupohjaisessa kattilassa melkein kiehuvaksi. Ota pois liedeltä.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kerma ja kaada seos kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä ja sekoita koko ajan, kunnes seos sakenee ja muuttuu kellertäväksi. Sekoita joukkoon macha-jauhe.
Kaada seos 6 uuninkestävään annosvuokaan, myös kahvikupit käyvät mainiosti. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi vetäytymään.
Kuumenna uunin grillivastus täysille. Ripottele vuokien pinnalle ruskeaa sokeria. Laita korkealaitaiselle pellille jääpaloja ja asettele annosvuoat myös pellille. Laita pelti uunin ylimmälle tasolle ja anna sokerin karamellisoitua eli muodostaa kova kuori pinnalle. Jääpalojen tarkoituksena on pitää vuoat edes vähän kylmempänä, ettei seos kiehuisi. Jos on aikaa, voit jäähdyttää vuoat vielä jääkaapissa tai sitten tarjota jälkiruoan kuumana.