Vähän pitää kyllä välillä pystyä panostamaan ja niinpä Ooppaheija-keittiö ryhtyi harrastamaan kokeellista ruoanlaittoa – varsin maittavin tuloksin. Aivan omasta päästä tämä resepti ei syntynyt, vähän piti hakea idea-apuja muualta. Muutamia vuosia sitten, kun televisiossa Hanna Partanen vielä päivitteli ihmisten jääkaappien sisältöjä ja pisti ruokavalioita uuteen uskoon, Olet mitä syöt –ohjelman nettisivuilta löytyi varsin toimiva kikhernemurekkeen ohje. Ohjetta en koskaan tallentanut tai kopioinut mihinkään ja nyt sivut olivatkin kadonneet maikkarin sivuilta tyystin. Toinen innoittaja oli Hesarin Nyt-liitteen ruokasivu, jossa esiteltiin joidenkin suomalaisten muusikoiden lempireseptejä. Pojat siinä sitten väsäsivät kasvishampurilaisia, joiden pihvit tehtiin kikherneistä. Sekin ohje sitten jo hävisi ennen kuin sitä ehti kokeilla, joten oli kehitettävä oma ohje ja arvioitava mittasuhteet. Näillä määrillä sain aikaan koossa pysyviä ja makoisia, vähän erilaisia kasvispihvejä.
Kikhernepihvit
3 kananmunaa
½-¾ dl korppujauhoja
2 rlk currytahnaa
5 dl kikherneitä (joko säilöttyjä tai liotettuja ja keitettyjä)
öljyä paistamiseen
Sekoita kulhossa keskenään kananmunat, korppujauhot ja currytahna. Anna turvota jonkin aikaa. Survo kikherneet karkeaksi silpuksi esim. sauvasekoittimella. Sekoita munaseokseen. Lisää tarvittaessa korppujauhoja, niin että seoksen koostumus on sopiva. Muotoile käsin taikinasta pihvejä. Paista öljyssä pannulla kullanruskeaksi.
Tarjoa mangochutneyn ja esim. pienten rieskojen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti