"Tätä varmaan syötäisiin, jos pääsiäinen olisi kesällä."
Ooppaheija palailee pikkuhiljaa kesälomaltaan ja yrittää hämätä lukijoitaan jatkamalla siitä mihin ennen kesäkiireitään jäi, eli raparperipiirakkaan.
Raparperi on kyllä kesäherkuista ykkönen, ehkä vahva kakkonen mansikoiden jälkeen. Niinpä en voinut vastustaa kiusausta torilla, vaan ostin myös puoli kiloa raparperin varsia tietämättä mitä niistä tekisin. Loppujen lopuksi niistä syntyi piirakka, jossa on kaurapohja ja rahkatäyte.
Selasin erästä kovassa käytössä ollutta leivontakirjaa ja löysin mustikkapiirakan ohjeen, jota olen mitä ilmeisimmin tehnyt useita kertoja, sillä sivu on varsin tahraantunut ja sen lisäksi olen sivun reunaan kirjoittanut oman tulkintani ohjeesta. Ohje olikin varsin toimiva, mutta ehkä hieman liian iso pyöreälle piirakkavuoalle.
Kuitenkin:
Ehkä nro 1: seuraavan kerran annosta voisi pienentää n. kolmasosalla.
Ehkä nro 2: piirakan kanssa olisi voinut tarjota vaikka niitä mansikoita, jos vaikka niin olisi päästy eroon pääsiäisassosiaatioista
Raparperirahkapiirakka
½ kg raparperia (10x20cm varsia)
¾ dl sokeria
1-1½ tl kanelia
Kuori ja pilko raparperit. Keittele raparperia, sokeria ja kanelia hiljalleen kattilassa niin että raparperit pehmenevät.
200 g margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään (tai ei se nyt niin välttämätöntä liene, en itsekään tehnyt niin... ainakaan kunnolla...) ja lisää taikinaan.
1 prk maitorahkaa
1 dl vispikermaa
1 kananmuna
¾ dl sokeria
1-1½ tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
Sekoita rahkamössön aineet keskenään. Taputtele taikina piirakkavuokaan, kauho päälle raparperit ja rahka. Paistoin 175°C 45 min uunin alatasolla, ylempänä piirakka olisi ehkä saanut vähän väriäkin. Mutta ehkä se näin kuvasti enemmän tekijäänsä, joka vietettyään kolme viikkoa Välimeren rannalla ei juuri ruskettunut, mutta alkoi sentään muistuttaa ihonväriltään tervettä ihmistä enemmän kuin lakanaa tai sitä pakastebroileria.
Kuvia en ottanut, mutta jokseenkin raparperipiirakalta se näytti, paksummilla reunoilla tosin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti